Siirry pääsisältöön

Mansikkainen sitruunajuustokakku mittumaariksi



Mittumaari eli juhannus on nyt juhlittu sukumme mökillä. Meidän kulmilla ainakin sää helli ja saimme viettää koko päivän ulkona ja nauttia auringosta ja juhannusherkuista. Ulkona nautitun juhannusaterian päätimme mansikkaisella sitruunajuustokakulla, jonka oli laiskana valmistanut jo kotona kaikkien mukavuuksien ääressä. Mökille jäi enää koristelu, joka sujui vaikka avustajina hääri kolme pientä käsiparia ja isompi ja pienempi kuono :)


Mansikkainen sitruunajuustokakku (26cm vuoka):

- paketti dominokeksiä (n. 375g)
- 50g margariinia/voita
- 5dl flora vispiä
-400g tuorejuustoa
- puoli purkkia Lemoncurdia
- 7 liivatetta
-  tilkka sitruunamehua
- 3rkl vanijakreemijauhetta
(- 0,5dl sokeria)
- 500g tuoreita mansikoita
- 20g tummaa suklaata

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Murska keksit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele keksimassa irtopohjavuokan pohjalle ja reunoille. Laita hetkeksi kylmään. Vispaa vispi, sekoita joukkoon tuorejuusto ja lemoncurd (jos haluat sitruunaisempaa käytä koko purkki). Kuumenna sitruunamehu ja sulata joukkoon liivatteet. Sen jälkeen kaada massaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen (itse käytän aina säkövatkainta/monitoimikonetta). Mausta kreemijauheella ja sokerilla. Kaada massa vuokaan ja anna jähmettyä vähintään 3h kylmässä. Ennen tarjoamista koristele haluamallasi tavalla.



Tämän kakun voi myös tehdä pakkaseen valmiiksi ja ottaa sieltä vaikka mukaan mökille. Sulaa mukavasti matkalla (matkasta riippuen).

Oli pakko vielä laittaa tämä kuva. Huomatkaa vasemmalla näkyvä haarukka.
Mies ei ole aina samaa mieltä ruokien kuvaamisesta ja yrittää sabotoida
kuvaamistani ;D

Herkullista mittumaaria kaikille!!

Kommentit

  1. Sä osaat laittaa nuo mansikat niin tyylikkäästi kakun päälle. Miten sä teet sen? Paljonko niitä kuluu tällä tekniikalla?

    Kuulostaa tosi herkulliselta. Ihan tulee vesi kielelle. Sitruuna ja mansikka suklaan kanssa on makuhermoja kutkutteleva yhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Aija, Kiitos :) Mansikoiden laitto on ihan helppoa. Leikkaan ne vaan neljään osaa ja aloitan asettelun ulkoreunasta. Ne on vaan aseteltu ympyrä ympyrän jälkeen. Tohon riitti juuri se 500g mansikoita, tais vaan yksi jäädä jäljelle. Oli kyllä hyvää (vaikka itse sanonkin).

    Suklaa ei niinkään maistunut (paitsi pohjan dominot), mutta jos haluaa sitruunaisemman niin laittaa vaan enemmän lemoncurdia.

    VastaaPoista
  3. Hyvää oli, tein gluteenittomista kekseistä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Lakka-kinuskijuustokakku

Kesäkuussa juhlimme kuopuksen syntymäpäiviä. Halusin tarjoilla juhlissa juustokakkua jollain uudella makukombolla. Normaalisti olen miettinyt tarjottavat ennen kauppaan menoa, mutta nyt olin kaupassa vailla ideaa. Onneksi törmäsin rahkahyllyssä Valion lakan makuiseen rahkaan. Siitä alkoivat ideat sinkoilemaan ja syntyi tämä kakku. Lakkakerros: 2 dl kermaa (vispi tai kuohu) 3 prk lakkarahkaa 3 liivatetta Tilkka maitoa ( 1dl lakkahilloa) Kinuskikerros: 4 dl kermaa (vispi tai kuohu) 2 dl kinuskia (käytin kaupan valmista) 200g tuorejuustoa 5 liivatetta Tilkka maitoa (Ruokosokeria maun mukaan) Pohja: 150g Lotus tai Bastogne keksejä 60g voita 1. Sulata voi. 2. Muskaa keksit ja sekoita voisulaan 3. Laita leivipaperi 24cm irtopohjavuokaan ja levitä päälle keksi-voiseos. 4. Tee ensin lakkakerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 5. Vaahdota kerma. 6. Kuumenna maitotilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet. Muista puristella ensin ylimääräiset vedet poi