Juhannuspäivänä tuli pyöräytettyä tälläinen britan tyyppinen mansikkakakku. En ole aikaisemmin tehnyt tälläistä kakkua ja sen kyllä huomasi. No, seuraavalla kerralla olen sitten jo viisaampi. Hyvää kakku oli, aika makeeta. Mansikoitakin voisi olla enemmän jotta se hieman tasaisi makeutta.
Mansikkainen marenkikakku (n. 10 hlölle):
pohja:
- 4 munan keltuaista
- 2 dl sokeria
- 0,5 dl maitoa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2tl leivinjauhetta
- 1dl voita sulatettuna
marenki:
- 4 munan valkuaista
- 2,5 dl sokeria
täyte ja koristelu:
- 500g mansikoita (tai muita marjoja/hedelmiä)
- 2,5 dl flora vispiä
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kuivat aineet, maito ja jäähtynyt voisula. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset ja lisää sokeri joukkoon vähitellen vatkaten. Levitä pohja pellille ja marenki siihen päälle. Paista uunin ala tasossa 175 astetta n. 20 min. Ota kakku jäähtymään. Pilko mansikat ja vatkaa vispi. Leikkaa kakku kahtia, levitä väliin osa kermasta ja mansikoita. Käytä loput päälle koristeluun.
Ihania ja herkullisen näköisiä kakkuja.:) Taidanpa jäädä seurailemaan blogiasi.:)
VastaaPoistaEssi, kiitos sanoistasi :) Ja tosi mukava kun tänne löysit, on ihana saada uusia lukijoita ja kommentoijia :)
VastaaPoistaIhan hyvä kakuksi :D Missä mansikkaa, siellä kesän herkkua !
VastaaPoistawww.nami-hiiri.com
Nami-hiiri, :D
VastaaPoista