keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Glögikakku

Glögikakku, rakas jouluinen viholliseni <3
No vihollinen on ehkä vähän turhan vahva sana, mutta ärsytyksen aiheuttaja vähintäänkin. Tai no ei se kakku sinänsä ole ärsyttävä vaan se helkutin kiille. Olen taistelun tämän kakun kanssa aloittanut jo vuosia sitten. Ensimmäisessä kakussa kiille löytyi keksipohjan alta (ehdottomasti mokien top kympissä), toisessa kiille oli liian kuumaa ja sekoittui täytteeseen ja kaikkea muuta kivaa. On mennyt vuosia että en ole koko kakkua halunnut edes yrittää tehdä, mutta nyt tuli aika päästä tämän asian "yli" eli tuumasta toimeen.
 
 
 
Glögikakku (20cm vuoka)
- 130g pipareita
- 50g margariinia tai voita
 
- 2,5dl vispikermaa
- 200g tuorejuustoa
- 2tl piparimaustetta
- 2tl vaniljasokeria
- 0,5dl sokeria (tai oman maun mukaan)
- 3 liivatetta
- tilkka nestettä (vettä tai maitoa)
 
- 3 liivatetta ja 3 dl glögiä kiilteeseen
 
- valkosuklaata ja vadelmia koristeluun
 
Murskaa piparit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokan pohjalle. Kaada seos vuokaan ja painele tasaiseksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (n. 10min). Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sekoita joukkoon mausteet ja maista ;) . Kuumenna tilkka nestettä mikrossa ja sekoita joukkoon ylimääräisestä vedestä puristellut liivatteet. Kaada seos täytteen joukkoon kokoajan vatkaten. Kaada täyte piparipohjan päälle. Laita hyytymään jääkaappiin.
 
 Ja sitten siihen "vaikeaan" kohtaan. Kun täyte on hyytynyt (vähintään 3h mielellään yön yli) valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (n. 10min). Kuumenna tilkka glögiä mikrossa ja sekoita joukkoon vedestä puristellut liivatteet. Lisää loppu glögi hyvin sekoittaen ja jäähdytä. Halutessasi voit antaa seoksen hieman paksuuntua sekoitellen, mutta älä unohda ettei jähmety liikaa. Kaada seos kakun päälle varovasti lusikkaa apuna käyttäen. Kaada ohuena nauhana lusikan päälle josta valuu kakun päälle. Näin estetään mahdollinen kiilteen "porautuminen" täytteeseen. Laita jääkaappiin ja anna olla kunne kiille hyytynyt. Jos on kiire aikataulu voit laittaa hetkeksi pakkaseen.
 
Tämän ohjeen myötä on hyvä toivottaa kaikille lukijoilleni hyvää ja herkullista joulua!
 
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Da-Capo Cappucino-juustokakku

Da-Capo taitaa olla sellainen suklaa josta joko tykkää tai ei. Itse olen ollut molemmilla puolilla mielipidettä. Lapsena se maistui aivan kamalalta. Itku meinasi tulla jos joku sitä erehtyi tuomaa jonkun muun suklaan sijasta (yleensä mummot). Näin aikuisena olen jostain syystä alkanut siitä pitämään. Da-Capot ovat kuuluneet meidän jouluun jo useamman vuoden. Tosin saan niitä aika rauhassa syödä koska miehelläni on lapsuuden muistot ilmeisesti vielä turhan pinnassa ;)
 
Nyt kauppoihin on ilmestynyt uusi Da-Capo maku, Cappucino . Täytyy sanoa että taidan pitää siitä jopa enemmän kuin siitä perus Da-Caposta.
 
 
 
 
Ostin jo toisen laatikollisen kyseistä herkkua, mutta tällä kertaa päätin "uhrata" sen leivontaan. Nuorimmaisen kummit lapsineen (mukaan lukien meidän ihana kummityttö) tulivat kylään ja saivat toimia reseptin koekaniineina.
 
 
 
 
Da-Capo-juustokakku (24cm vuoka)
 
- 300g täytettyjä kaurakeksejä
- 2rkl kaakaojauhetta
-50g voita (sulatettuna)
 
- 5dl Flora kuohua
- 400g tuorejuustoa
-250g Da-capo cappucino suklaata
- 100g maitosuklaata
- 5 liivatetta
- tilkka maitoa
 
Pingota leivinpaperi irtopohjavuokan pohjalle. Murskaa keksit. Sekoita joukkoon voisula ja kaakaojauhe. Painele seos vuokaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohu ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sulata suklaat, joko vesihauteessa tai mikrossa. Jos sulatat mikrossa varo ettei pala pohjaan. Sekoita sulatettu suklaa massaan. Kiehauta maito (onnistuu myös mikrossa) ja sekoita joukkoon kuivaksi puristellut liivatteet.  Kaada ohuena norona massan joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada massa pohjan päälle. Anna asettua vähintään 3h, mielellään yön yli.
 
Koristelin kakun tummalla suklaalla ja kaapista löytyneillä kukilla. Ja kuten jäljestä näkyy, kiirus oli ;)


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Piparikuppikakut

Jokaisella on leivonnan ystävällä on varmaan sellainen selkäytimestä tuleva perusresepti jonka aineet pystyy raapimaan kasaan lyhyemälläkin varoitusajalla. Minulla sellainen on kuppikakut, muffinit,  miksi niitä nyt haluaa kutsua. Perus resepti on selkäytimessä ja sitä on helppo muuttaa hetkeen sopivaksi. Muffinit tulevat hetkessä, joten toimivat hyvin yllätysvieraiden kanssa.
 
Mitään yllätysvieraita meille ei tänään tullut, vierailu oli sovittu. Mutta kaupassa käynnistä oli vierähtänyt hetki kautta emäntää laiskotti joten mentiin helpoimman kautta. Ja lisäksi pojat toivoivat että tehdään muffinseja, niitä siis tehtiin.
 
Meillä perusraaka-aineisiin kuuluu varmaan vähän enemmän mitä normaalin keittiön varustukseen kuuluu. Meiltä löytyy kaapista aina mm. leivontasuklaata (jostain syystä en sitä syö edes kaameimpaan makeanhimoon) ja kermaa. Näin joulun aikaan tietysti myös pipareita ;)
 
 
 
 
12 kpl isohkoa kuppikakkua
- 150g margariinia
- 1,5dl sokeria
- 2 munaa
- 4dl jauhoja
- 2tl leivinjauhetta
-2tl vaniljasokeria
- 1,5dl maustamatonta jugurttia
- 200g suklaata
-4 tl kaakaojauhetta
- piparimurskaa oman maun mukaan
 
- 2,5dl kermaa
- 1tl piparkakkumaustetta
- sokeria
- puolikkaita pipareita
 
Vatkaa margariini ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen. Lisää seokseen kuivat aineet ja jugurtti. Sulata suklaa ja murskaa piparit, kääntele molemmat taikinan joukkoon. Paista n. 14min 225 astetta. Anna kuppikakkujen jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja piparimausteella. Pursota päälle.  Koristele puolikkailla pipareilla.

torstai 4. joulukuuta 2014

Geishajuustokakku

Meillä on muutaman äidin porukka jonka kanssa kokoonnumme joka keskiviikko. No kuinkas ollakaan tapaamisiimme liittyy voimakkaasti aina syöminen :) Nyyttäri meiningillä jokainen tuo jotain. Eikä varmaan ole yllätys jos kerron että jälkiruoka minun suosikki tuomiseni.

Joitain viikkoja sitten meni aikataulut plörinäksi ja piti jotain tuomista vetäistä nopeasti kokoon. Meidän jääkaapin sisältöön kuuluu vispikerma ja tuorejuusto. Ihana äitini oli tuonut laivalta tuliaisiksi laatikollisen geishasuklaata joten idea oli valmis ja tällainen siitä tuli.

Pohja:
 200g suklaakeksejä (esim. suklaapisara)
100g voita
 
Täyte:
 3dl vispikermaa
 300g tuorejuustoa
 250g geisha-suklaata
3 liivatetta 
 
 Pingota leivinpaperi n.24cm leveän irtopohjavuokan päälle. Voitele reunat rypsiöljyllä ja leivitä tomusokerilla (ei pakollinen, mutta reuna irtoaa paremmin) Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksimurska ja voi ja painele vuokan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10min. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa (varo ettei pala pohjaan). Sekoita sulatettu suklaa kermavaahto seokseen. Kiehauta 2rkl maitoa. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja anna liueta maidon joukkoon. Kaada ohuena nauhana kakkumassaan koko ajan hyvin vatkaten. Kaada vuokaan ja tasoita. Kuvasta näkee että olen kiireellä kaatanut massan vuokaan tasoittamatta välissä. Siitä syystä reunoilla näkyy epätasaisuutta. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 3h mielellään yön yli.
 
 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Hempeää ja helmiä vol. 2

Ystäväni pyysi kakkua tyttärensä Amandan kolme vuotis syntymäpäiville. Toiveena oli vaaleanpunaista ja hempeää. Sattumoisin olin juuri suunnittelemassa tuota edellistä samalla teemalla olevaa kakkua ja kerroin suunnitelmistani ystävälleni. Hän innostui ja kun näki kakun halusi samanlaisen. Pieni syntymäpäivä sankarikin oli niin innoissaan kakusta että oli edellisenä yönä herännyt ja kysellyt kakkunsa perään  <3
 
Koska ihan samanlaista kakkua ei ole kiva tehdä muutin hieman suunnitelmaan ihan omin luvin ;) Tein korurasiasta sydämen muotoisen ja koristelin sen syötävällä pitsillä. Layout oli myös tässä kakussa ehkä hivenen järkevämpi koska osasin suunnitella eri koristeiden paikat paremmin tällä kertaa. Ja kyllä, olen huono suunnittelemaan! Useimmiten minulla on päässä visio jonka yritän saada kakkuun parhaimman mukaan. Voisi olla toki helpompaa jos vaikka luonnostelisi paperille ajatuksia, mutta se olisi liian helppoa ;)
 
 
Jos oikein mustan täytteenä oli valkosuklaamousse ja mustikoita. Koristeet sokerimassaa/kaulintamassaa.
 


perjantai 28. marraskuuta 2014

Saaristolaisleipä- Nauvon limppu

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin myös tällä. Saaristolaisleivän ja Nauvon limpun lisäksi meillä puhutaan myös mallasleivästä. Sen nimityksen on keskimmäinen bongannut rakkaasta Tatu ja Patu kirjasta Syömään (suosittelen!!! siis kirjaa ) Aluksi innostuin tekemään  tätä leipää jouluksi, mutta nyt sitä syödään läpi vuoden niin herkullista se on.
 


1l piimää
75g hiivaa
3dl siirappia
3dl kaljamaltaita
3dl vehnäleseitä
3dl ruisjauhoja
1dl kuorittuja auringonkukan siemeniä
1rkl suolaa
10dl vehnäjauhoja
Voiteluun: siirappivettä
 
Lämmitä piimä mikrossa (ota piimä hyvissä ajoin huoneen lämpöön) ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon myös siirappi, maltaat, leseet, ruisjauhot, suola ja lopuksi vehnäjauhot. Taikinan kuuluu olla löysää, joten älä ihmettele. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi (n. 1½ tuntia). Voitele kolme litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin. Paista leipiä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 1,5tuntia. Tässä vaiheessa voitele leivän pinta siirappivedellä. Jatka paistamista vielä 30min. Kumoa kypsät leivät vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään. Leivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä. Säilyvät parhaiten jääkaapissa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Happy Halloween!

Meillä juhlistettiin Halloweeniä ystävien parissa perinteisissä halloween bileissä. Bileet järjestetään nyyttäri meiningillä eli jokainen tuo jotain. Kakkuja minulla oli jääkaappi täynnä (niistä lisää myöhemmin) joten jotain muuta piti tehdä. Päädyimme lasten kanssa tekemään hirweän herkullista kastematomokkista :)
 
Matoidean sain Pullahiiren blogista jossa oli myös ohje näille herkullisille lieroille. Ohje kastematoihin löytyy täältä. Itse valitsin aika haalean väristä mehua joten sekoitin joukkoon punaista ja ivoryn väristä pastaväriä.
 
Mokkiksen ohjeen nappasin kiireessä jostain vanhasta leivontakirjasta eikä se tehnyt suurta vaikutusta. Siksi en ohjetta tähän laita, jokaisella on kuitenkin se oma luotto-ohje ;) . Minun olisi vaan pitänyt kaivaa jostain äidin ohje, se on kuitenkin se paras.
 



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Hempeää ja helmiä

Ava ihanainen täytti syyskuussa 7-vuotta. Olen Avalle tehnyt kakun 4-vuotis syntymäpäivistä lähtien. Itse syntymäpäiville ei muiden menojen takia päästy mutta kysyin että teenkö kuitenkin kakun. Avan äiti,  hyvä ystäväni tiedusteli varovasti että kerkiänkö vauvan kanssa kakkua tekemään. Lupasin tehdä jos ei ihan mahdottomia toiveita olisi (Avan edellinen kakku oli tämä alien. jonka muoto aiheutti hieman harmaita hiuksia kokemattomassa muotokakkujen tekijässä) Kun äiti oli Avalta toiveita kysynyt oli ihana neiti sanonut että antaa minulle vapaat kädet, ihan niillä sanoilla.
Muille kakun tekijöille ei varmasti tarvitse sanoa että mitkä ihanat ohjeet ne ovatkaan. Itselläni ainakin ideat sinkoilee parhaiten kun saan vapaat kädet. Olin odottanut tilaisuutta saada käyttää uudelleen pitsiteko välineitä joten kakku kysyinkin heti että miltä hempeä teema pitsillä somistettuna kuulostaa. Muutama muukin idea oli päässä toteuttamista odottamassa joten siitä lähdettiin.
 
 
 
Kakku oli 7munan sokerikakkupohja ja täytteenä oli perheen suosikki, pätkismousse.
Koristeet ja päällinen oli sokerimassaa/kaulintamassaa. Pitsin kanssa olin hieman viisaampi kuin ensimmäisellä kerralla ja sain sen nätimmin istumaan kakun reunaan. Ekalla kerralla (the ristiäiskakussa) harmitti kun laitoin tuon isomman kuvion kokonaisena eikä se näyttänyt niin kivalta.
 
Täytyy myöntää että pitkästä aikaa olin itsekin täysin tyytyväinen lopputulokseen. Ja ihan parasta oli Avan ilme kun kakkua tuli hakemaan <3


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Putinmuffinsit

Meillä oli kesällä antennin kanssa ongelmia ja televisio ei oikein pelittänyt. Minulla olikin iso aukko kesän uutisissa eikä vauvan kanssa ei niitä oikeen tullut netistäkään luettua. Facebookystäväni ja heidän päivitykset/jaot pitivät minut kiinni päivän aiheissa.
Jossain vaiheessa kun juustojen ja voipakettien kuvat alkoivat vilahdella uutisvirrassa olin ihan ulallani, miksi ihmiset hamstrasivat ja vielä kuvasivat ostoksensa? Yksi ystäväni täytti tiedonjanoni ja kertoi miksi näin oli. Ei siis ollut kyse kyseisten tuotteiden yllättävästä pulasta ja hamstraamisesta vaan Venäjän politiikasta. Kuulin myös että kun nämä "putin" voit ja juustot kauppaan tulivat sai tapella mummojen kanssa jos meinasi jotain saada, olin siis asennoitunut että tuotteet olivat olleet kauan jo myytyinä siinä vaiheessa kun minä illalla kauppaan normaalisti pääsin.
Yllätys oli iloinen kun näin kaupassa tätä kuuluisa voita ja pakkohan sitä oli ostaa. Ensin otin yhden paketin ja sitten toisen, kunnes lappasin kärryyn koko sallitun määrän :D Pakko ostaa kun halvalla saa ja päivämäärää riittää.
 
Jottei ihan turhaan tullut hamstrattua niin pakkohan niistä oli jotain tehdä. Ystäväni oli tulossa käymään ja mikä mukavampaa kuin tarjoilla uunista tulleita herkkuja.
 
Putinmuffinsit (12kpl):
- 150g voita (voi olla muutakin kuin Putin ;) )
- 1,5dl sokeria
- 3,5dl jauhoja
- 2tl leivinjauhetta
- 2tl vaniljasokeria
- 2 munaa
- 1,5 dl parta-äijä jugurttia (tai 1dl luonnon juguttia)
- 130g suklaata (tummaa tai maito)
- 1 hyvin kypsä banaani
 
Vatkaa sokeri ja voi valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon yksitellen munat hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet, näin lukee kaikissa oikeissa ohjeissa.....itse vaan lätkäsen suoraan joukkoon. Survo banaani haarukalla ja sekoita joukkoon. Sekoita joukkoon myös jugurtti. Rouhi suklaa haluamasi kokoisiksi palasiksi ja sekoita joukkoon. Huom. jos banaani on iso ja näyttää että taikina jää liian löysäksi voit lisätä joukkoon vielä 0,5dl jauhoja.
 
Paista 225 asteessa n. 13min
 
 


Kakku kahdelle sankarille

Ystäväni esikoinen ja keskimmäinen juhlivat yhdessä syntymäpäiviään. Innostuin kovasti kun pääsin vihdoin kokeilemaan jaettua kakkua. Innostus kesti tasan niin kauan kuin piti massat laittaa kakun päälle. Eihän siitä meinannut mitään tulla. Ei ole pitkään aikaan tullut niin surkeaa viimeistelyä massaan...... Edelleen jäi avoimeksi että miten tuo olisi paras toteuttaa? Itse tein siis kaksi puolikasta jotka laitoin kakun päälle vuorotellen ja yritin saada keskiviivan mahdollisimman suoraksi.
 
Toiveena kakun päälle oli koira ja autoja. No tuo muovailu ei ole minun vahvinta alaa, mutta nyt olin ihan tyytyväinen tuohon koiraan. Ja voin kertoa että ilman mallia en tehnyt :)
 
Kakku oli 7 munan (26cm vuoka) sokerikakkupohjalla. Sisällä kakussa maitosuklaamousse.
 




Tähtiä pikku tähdelle

Ystäviemme aina aurinkoinen Anton poika täytti vuoden ja hänen äitinsä pyysi minua tekemään hänen juhliinsa kakun. Ohjeistus oli tarkka ja niillä mentiin. Väritoiveena vaaleansininen, tähtiä ja nimi.
 
Kakku oli 7munan sokerikakkupohja (26cm vuoka) ja täytteenä oli vaniljatäyte ja alla kerros itse tehtyä omenasosetta. En voi toki sanoa että olisin soseen itse tehnyt vaan sen teki minun kohta 90-vuotias isotätini, rautarouva joka asuu itsekseen ja hoitaa puutarhaa. Aivan älyttömän hyvää sosetta.
 
 
 


Ristiäis- ja nimiäskakkuja

Tässä vielä muutama kakku ristiäis ja nimiäs teemalla.
 







Kermakakkuja

Tässä muutama kermakakku kameran kätköistä.
 
Lakutoffeekakku veljelle

Yllärikakku omalle miehelleni suosikkijoukkueen logolla.

Ystäväni halusi juhlia omia synttäreitään kinuskikakulla.

Marjakakku appiukon 60-vuotis synttäreille

Omalle äidille

Kaverin miehelle yllärikakku

Milla tytön 2-vuotis kakku


Synttärikakkuja

Ajattelin päivittää tänne muutamia kakkuja kameran kätköstä
 
Tässä muutama synttärikakku.
 
Kumiankkakakku

Minnikakku 11-vuotiaalle Minnille

Kummitytön ykköskakku ja ensimmäinen massafiguuri

Kummitytön 2-vuotiskakku, leppäkertut myös kakkua.

Kaverin miehelle Duudsonit henkeen

Meidän keskimmäisen 1-vuotiskakku

Kaverille pakettikakku, hermot meinasi mennä luuppien kanssa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kinderpiirakka

Meillä on siis muutaman kuukauden ikäinen tyttövauva, jos jollekin on jäänyt epäselväksi ;) Hänen ruokavalionsa on tällä hetkellä täysimetys. Minulla imetyksen ja osittain valvomisen seurauksena on hirmuinen makeanhimo. No kun täällä kotona pyöritään ja muuta ei ole kuin aikaa (jep jep) tulee nykyään leivottua myös itselle. Olen Facebookissa liittynyt aivan huippuun ryhmään jonka nimi on leivotaan. Sieltä on tullut ammennettua uusia vinkkejä ja ohjeita. Bongasin tämän kinderpiirakan ohjeen myös sieltä. Kovasti tätä on kehuttu ja voin kertoa että ei yhtään turhaan!!
 
 
 
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria

4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa

Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.

Paista 200 astetta, noin 30-35 min.
Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.

Valkoinen kreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
2 keltuaista

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi . Lisää joukkoon vaniljasokeri ja keltuaiset (yksitellen). Vatkaa vielä hetki. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi jääkaappiin, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään. 

Kuorrutus:
250g suklaata sulatettuna.
Sulata suklaa mikrossa, levitä kovettuneen kreemin päälle.

Tämä on kyllä taivaallisen hyvää!!

P.S vinkkinä, tästä saa muotilla otettuna ihania leivoksia, vaikka sydämen muotoisia.




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tähkäpääkakku

Nyt alkaa nämä Disneyn prinsessatkin olemaan jo paremmin hallussa. Ihan vielä ei voi omaa tytärtä tästä "kiittää", tehtävää ovat hoidelleet kummitytöt ja heidän sisaret. Taas toivottiin Tähkäpäätä ja tällä kertaa ei siis tarvinnut googlesta tarkastaa......
 
 
Toiveena oli lilaa ja vaaleanpunaista ja tietenkin se tähkäpää. Kakku oli 7munan sokerikakkupohja (26cm vuoka) ja sisällä mansikkamousse. Kiinnostaako teitä lukijoita itse reseptit? Haluatteko että kirjoitan esim näiden täytteiden reseptejä tänne?
 
Koristeissa meinasin kaatua omaan nokkeluuteeni. Ideani oli taas parempi päässäni kuin toteutettuna itse kakkuun. En meinannut saada hiuksia toteutettua alkuunkaan. No tuollaiset niistä sitten lopulta tuli, pikkasen kyllä näyttävät peruukilta :D
 
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Euroliigakakku

Jo perinteeksi muodostunut jalkapallokauden päätöshäppening oli myös tänä syksynä. 7-vuotias esikoiseni pelaa jalkapalloa paikallisen seuran Euroliigassa jo kolmatta kautta. Joka vuosi olemme järjestäneet muiden vanhempien kanssa päätösjuhlan pojille. Tänä vuonna ohjelmassa oli lapset vastaan vanhemmat matsi ja herkuttelua kentän laidalla piknikhengessä. Tänä vuonna mietin poikani kanssa millaisen kakun voisi tehdä ja päätimme että ei ainakaan perinteistä jalkapalloa joka on aikaisemmin ollut. Joukkue oli myös kasvanut joten kakkuakin piti kasvattaa. Päädyimme tällaisen kenttäkakkuun.
 

 
 
Kakussa oli 10 munana sokerikakkupohja joka oli paistettu säädettävässä reunavuokassa (on muuten tosi kätsy). Täytteenä oli maitosuklaamousse, joka tuntuu uppoovan lapsiin. Koristeet ja päällinen oli kaulintamassaa ja sokerimassaa ja niiden sekoitusta. Pieni apuri oli koristeiden kanssa auttamassa melkein ärsytykseen asti ;) Jokainen yksityiskohta piti olla just eikä melkein, meinasi äidin huumorintaju loppua. Pelaajan asun väriä mallailtiin kauan samoin kuin muita yksityiskohtia. Myös maali piti saada kentälle. Googlailin jalkapallokakkuja ja löysin mm. pikeeristä tehtyjä maaleja. Aikaisemmat kokemukset ovat osoittaneet että pikeeri ei ole minun juttuni joten päädyin sokerimassaan. Maali ei ollut syötävä sillä käytin grillitikkuja sen runkona. Tuli siitä lopulta maalin näköinen vaikkakaan ei ollut kauneudella pilattu. Ohjeita sinkoili äidille myös viivojen sijoituksen suhteen, mutta ilmeisesi ne lopulta olivat ainakin sinne päin. Jalkapallo ei ole minun vahvinta alaa.....
 
Tässä vielä muutama vaihekuva.
 



tiistai 7. lokakuuta 2014

The ristiäiset

Jos olette blogiani lukeneet on varmaan käynyt selväksi että meidän perheeseen on syntynyt uusi pieni ihminen. Pieni tyttö syntyi 15.6 ilahduttamaan isoveljiä ja meitä vanhempia <3
 
Raskausaika ei koskaan minun kohdallani ole mitään mukavaa. Olen joka kerta kärsinyt raskauspahoinvoinnista joka on ollut riemunani 24/7. Se on olotila jota ei toivo kellekään. Kun pahoinvointi loppuraskaudesta väistyi ja pystyin taas ajattelemaan ruokaa ja leivonnaisia alkoi armoton ristiäisten suunnittelu. Aina kun uni ei syystä tai toisesta tullut silmään otin tavakseni ristiäisten suunnittelun :) Niinhän sitä sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnitelmia oli lopulta niin paljon että osa oli pakko jättää toteuttamatta.
 
Päivä oli mitä lämpimin, suorastaan kuuma. Remontti saatu juuri valmiiksi (kirjoitan kyllä myöhemmin postauksen uudesta keittiöstäni), viimeiset hyllyt iskettiin seinään aamulla. Ja juhlat olivat mitä ihanimmat. Hieman jouduin delekoimaan tarjoiluja muillekin valmistettavaksi kun omat kädet loppuivat kesken ;)
 
 Tarjolla oli:
- Vihereäsalaatti
-Perunasalaatti (anoppi)
-Lihapullia (oma äitini)
-Kanapiirakka
-Kinkkupiirakka
 
-Mangotuorejuustokakku
-Täytekakku (vadelma-daim täytteellä)
-Bebeleivoksia
-Muffineja
-Suklaajuustokakku (vesihauteessa paistettu)
 
Täytekakkua varten minun oli ostettava sokeripitsiainekset ja matto. Tilasin välineet pitkän googlailun jälkeen Juhlavasta ja parhaimmat ohjeet löysin Pullahiiren blogista. Nämä olivat ihan idioottivarmat ja sain pitsin ensimmäisellä yrittämällä onnistumaan. Tapani mukaan en testaillut mitään etukäteen vaan tein pitsin ristiäispäivänä ;)
 
Ihan kaikista ei edes kuvia tullut mutta tässä muutama.
 




 
 


Vadelmakermakakku

Meidän perheessä lapset ovat ainoita jotka sokerimassasta välittävät. Mieheni ei siitä erikoisemmin välitä ja itse en sitä voi suorastaan sietää (kakun teon varjopuolia). Jätäkin sen lähes aina lautasen reunaan syömättä, hyi minua! Täytekakut eivät muutenkaan ole sellaisia joita tulisi muuten vaan kotona leivottua. Päätimme kuitenkin lasten kanssa pitkästä aikaa leipoa yhdessä ja päädyimme periteiseen vadelmatäytekakkuun.
 
Kakku oli 3munan sokerikakkupohjalla (20cm vuoka). Välissä daim-mascarponemousse ja tuoreita vadelmia. Reunoilla pursotus flora-vispiä+maitorahkaa. Halusin kokeilla reunoille leivonta raappaa jossa on useita kuviomahdollisuuksia. Päädyin yksinkertaisimpaan ja yritin siitä saada mahdollisimman täydellisen. No paljon parannettavaa jäi, mutta idea jäi kytemään. Myöhemmin sain vielä lisää vinkkejä toteutukseen fb:n leivotaan-ryhmästä.
 


Sydänkakku

Esikoiseni kummitädin nuorimmainen neitonen täytti vuoden viime helmikuussa. Meillä on tapana viedä kakku mukanamme kun heidän neitien synttäreitä vietetään. Meidän pojat usein kysyvätkin huolissaan jos ilman kakkua lähdemme jonkun synttäreille että "Äiti, entäs kakku? Kuka sen tekee?" Niin paljon ollaan noita kakkuja mukanamme kuljeteltu juhliin ;)
 
Näihin juhliin saavuimme sydän kakun kanssa. Aikaa ei ollut paljoa kakun valmisteluun joten aika simppelillä teemalla mentiin. Koristeet ja päällinen sokeri/kaulintamassaa.
 


Stellakakku

Muutaman Redin olen angry birdseistä olenkin kakkuina toteuttanut, mutta nyt tuli toive tyttöbirdsistä eli Stellasta. Toteutin kakun leipomalla normaalin 26cm leveän pyöreän kakkupohjan ja täytteeksi liivatepohjaisen moussen. Täyttämisen tein isoon metellikulhoon (ikean) jonka oli kelmuttanut. Näin sain hyvä pyöreän pohjan. Koristeet ja päällinen sokeri/kaulintamassaa.
 
 
Tämä olikin vuoden 2013 viimeinen kakku. Jo tätä tehdessä olo oli erittäin kurja ja tämän jälkeen kaulin jäikin nurkkaan moneksi kuukaudeksi. Syynä oli siis 24/7 raskauspahoinvointi. Pahoittelut rakkaille ystävilleni, koska useammalle jouduin kehittelemään valkoisen valheen syyksi siihen miksi en voi leipoa.


Alienkakku

Olen tehnyt ystävieni tyttärelle jo useampana vuotena prinsessakakun kruunulla ja ruusupursotuksella. No nyt muuttui ääni kellossa.....toive meni ihan toiseen laitaan :D . Hän toivoi syntymäpäivilleen vihreää alienkakkua. No ei siinä muu auttanut kuin alkaa sellaista rakentamaan.
 
Minulla ei ole ollenkaan kokemusta muotokakuista joten jouduin hieman miettimään että miten asian kanssa etenee. Päätin tehdä kakun ihan normaalisti pyöreään vuokaan ja täyttää se moussetäytteellä. Kakun hyydyttyä lähdin muotoilemaan sitä veitsellä. Käytin vuollut palat muotojen tekemiseen.

Tällainen siitä sitten tuli.