keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Glögikakku

Glögikakku, rakas jouluinen viholliseni <3
No vihollinen on ehkä vähän turhan vahva sana, mutta ärsytyksen aiheuttaja vähintäänkin. Tai no ei se kakku sinänsä ole ärsyttävä vaan se helkutin kiille. Olen taistelun tämän kakun kanssa aloittanut jo vuosia sitten. Ensimmäisessä kakussa kiille löytyi keksipohjan alta (ehdottomasti mokien top kympissä), toisessa kiille oli liian kuumaa ja sekoittui täytteeseen ja kaikkea muuta kivaa. On mennyt vuosia että en ole koko kakkua halunnut edes yrittää tehdä, mutta nyt tuli aika päästä tämän asian "yli" eli tuumasta toimeen.
 
 
 
Glögikakku (20cm vuoka)
- 130g pipareita
- 50g margariinia tai voita
 
- 2,5dl vispikermaa
- 200g tuorejuustoa
- 2tl piparimaustetta
- 2tl vaniljasokeria
- 0,5dl sokeria (tai oman maun mukaan)
- 3 liivatetta
- tilkka nestettä (vettä tai maitoa)
 
- 3 liivatetta ja 3 dl glögiä kiilteeseen
 
- valkosuklaata ja vadelmia koristeluun
 
Murskaa piparit ja sekoita joukkoon sulatettu rasva. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokan pohjalle. Kaada seos vuokaan ja painele tasaiseksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (n. 10min). Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sekoita joukkoon mausteet ja maista ;) . Kuumenna tilkka nestettä mikrossa ja sekoita joukkoon ylimääräisestä vedestä puristellut liivatteet. Kaada seos täytteen joukkoon kokoajan vatkaten. Kaada täyte piparipohjan päälle. Laita hyytymään jääkaappiin.
 
 Ja sitten siihen "vaikeaan" kohtaan. Kun täyte on hyytynyt (vähintään 3h mielellään yön yli) valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (n. 10min). Kuumenna tilkka glögiä mikrossa ja sekoita joukkoon vedestä puristellut liivatteet. Lisää loppu glögi hyvin sekoittaen ja jäähdytä. Halutessasi voit antaa seoksen hieman paksuuntua sekoitellen, mutta älä unohda ettei jähmety liikaa. Kaada seos kakun päälle varovasti lusikkaa apuna käyttäen. Kaada ohuena nauhana lusikan päälle josta valuu kakun päälle. Näin estetään mahdollinen kiilteen "porautuminen" täytteeseen. Laita jääkaappiin ja anna olla kunne kiille hyytynyt. Jos on kiire aikataulu voit laittaa hetkeksi pakkaseen.
 
Tämän ohjeen myötä on hyvä toivottaa kaikille lukijoilleni hyvää ja herkullista joulua!
 
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Da-Capo Cappucino-juustokakku

Da-Capo taitaa olla sellainen suklaa josta joko tykkää tai ei. Itse olen ollut molemmilla puolilla mielipidettä. Lapsena se maistui aivan kamalalta. Itku meinasi tulla jos joku sitä erehtyi tuomaa jonkun muun suklaan sijasta (yleensä mummot). Näin aikuisena olen jostain syystä alkanut siitä pitämään. Da-Capot ovat kuuluneet meidän jouluun jo useamman vuoden. Tosin saan niitä aika rauhassa syödä koska miehelläni on lapsuuden muistot ilmeisesti vielä turhan pinnassa ;)
 
Nyt kauppoihin on ilmestynyt uusi Da-Capo maku, Cappucino . Täytyy sanoa että taidan pitää siitä jopa enemmän kuin siitä perus Da-Caposta.
 
 
 
 
Ostin jo toisen laatikollisen kyseistä herkkua, mutta tällä kertaa päätin "uhrata" sen leivontaan. Nuorimmaisen kummit lapsineen (mukaan lukien meidän ihana kummityttö) tulivat kylään ja saivat toimia reseptin koekaniineina.
 
 
 
 
Da-Capo-juustokakku (24cm vuoka)
 
- 300g täytettyjä kaurakeksejä
- 2rkl kaakaojauhetta
-50g voita (sulatettuna)
 
- 5dl Flora kuohua
- 400g tuorejuustoa
-250g Da-capo cappucino suklaata
- 100g maitosuklaata
- 5 liivatetta
- tilkka maitoa
 
Pingota leivinpaperi irtopohjavuokan pohjalle. Murskaa keksit. Sekoita joukkoon voisula ja kaakaojauhe. Painele seos vuokaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohu ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sulata suklaat, joko vesihauteessa tai mikrossa. Jos sulatat mikrossa varo ettei pala pohjaan. Sekoita sulatettu suklaa massaan. Kiehauta maito (onnistuu myös mikrossa) ja sekoita joukkoon kuivaksi puristellut liivatteet.  Kaada ohuena norona massan joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada massa pohjan päälle. Anna asettua vähintään 3h, mielellään yön yli.
 
Koristelin kakun tummalla suklaalla ja kaapista löytyneillä kukilla. Ja kuten jäljestä näkyy, kiirus oli ;)


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Piparikuppikakut

Jokaisella on leivonnan ystävällä on varmaan sellainen selkäytimestä tuleva perusresepti jonka aineet pystyy raapimaan kasaan lyhyemälläkin varoitusajalla. Minulla sellainen on kuppikakut, muffinit,  miksi niitä nyt haluaa kutsua. Perus resepti on selkäytimessä ja sitä on helppo muuttaa hetkeen sopivaksi. Muffinit tulevat hetkessä, joten toimivat hyvin yllätysvieraiden kanssa.
 
Mitään yllätysvieraita meille ei tänään tullut, vierailu oli sovittu. Mutta kaupassa käynnistä oli vierähtänyt hetki kautta emäntää laiskotti joten mentiin helpoimman kautta. Ja lisäksi pojat toivoivat että tehdään muffinseja, niitä siis tehtiin.
 
Meillä perusraaka-aineisiin kuuluu varmaan vähän enemmän mitä normaalin keittiön varustukseen kuuluu. Meiltä löytyy kaapista aina mm. leivontasuklaata (jostain syystä en sitä syö edes kaameimpaan makeanhimoon) ja kermaa. Näin joulun aikaan tietysti myös pipareita ;)
 
 
 
 
12 kpl isohkoa kuppikakkua
- 150g margariinia
- 1,5dl sokeria
- 2 munaa
- 4dl jauhoja
- 2tl leivinjauhetta
-2tl vaniljasokeria
- 1,5dl maustamatonta jugurttia
- 200g suklaata
-4 tl kaakaojauhetta
- piparimurskaa oman maun mukaan
 
- 2,5dl kermaa
- 1tl piparkakkumaustetta
- sokeria
- puolikkaita pipareita
 
Vatkaa margariini ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen. Lisää seokseen kuivat aineet ja jugurtti. Sulata suklaa ja murskaa piparit, kääntele molemmat taikinan joukkoon. Paista n. 14min 225 astetta. Anna kuppikakkujen jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja piparimausteella. Pursota päälle.  Koristele puolikkailla pipareilla.

torstai 4. joulukuuta 2014

Geishajuustokakku

Meillä on muutaman äidin porukka jonka kanssa kokoonnumme joka keskiviikko. No kuinkas ollakaan tapaamisiimme liittyy voimakkaasti aina syöminen :) Nyyttäri meiningillä jokainen tuo jotain. Eikä varmaan ole yllätys jos kerron että jälkiruoka minun suosikki tuomiseni.

Joitain viikkoja sitten meni aikataulut plörinäksi ja piti jotain tuomista vetäistä nopeasti kokoon. Meidän jääkaapin sisältöön kuuluu vispikerma ja tuorejuusto. Ihana äitini oli tuonut laivalta tuliaisiksi laatikollisen geishasuklaata joten idea oli valmis ja tällainen siitä tuli.

Pohja:
 200g suklaakeksejä (esim. suklaapisara)
100g voita
 
Täyte:
 3dl vispikermaa
 300g tuorejuustoa
 250g geisha-suklaata
3 liivatetta 
 
 Pingota leivinpaperi n.24cm leveän irtopohjavuokan päälle. Voitele reunat rypsiöljyllä ja leivitä tomusokerilla (ei pakollinen, mutta reuna irtoaa paremmin) Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksimurska ja voi ja painele vuokan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10min. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa (varo ettei pala pohjaan). Sekoita sulatettu suklaa kermavaahto seokseen. Kiehauta 2rkl maitoa. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi ja anna liueta maidon joukkoon. Kaada ohuena nauhana kakkumassaan koko ajan hyvin vatkaten. Kaada vuokaan ja tasoita. Kuvasta näkee että olen kiireellä kaatanut massan vuokaan tasoittamatta välissä. Siitä syystä reunoilla näkyy epätasaisuutta. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 3h mielellään yön yli.
 
 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Hempeää ja helmiä vol. 2

Ystäväni pyysi kakkua tyttärensä Amandan kolme vuotis syntymäpäiville. Toiveena oli vaaleanpunaista ja hempeää. Sattumoisin olin juuri suunnittelemassa tuota edellistä samalla teemalla olevaa kakkua ja kerroin suunnitelmistani ystävälleni. Hän innostui ja kun näki kakun halusi samanlaisen. Pieni syntymäpäivä sankarikin oli niin innoissaan kakusta että oli edellisenä yönä herännyt ja kysellyt kakkunsa perään  <3
 
Koska ihan samanlaista kakkua ei ole kiva tehdä muutin hieman suunnitelmaan ihan omin luvin ;) Tein korurasiasta sydämen muotoisen ja koristelin sen syötävällä pitsillä. Layout oli myös tässä kakussa ehkä hivenen järkevämpi koska osasin suunnitella eri koristeiden paikat paremmin tällä kertaa. Ja kyllä, olen huono suunnittelemaan! Useimmiten minulla on päässä visio jonka yritän saada kakkuun parhaimman mukaan. Voisi olla toki helpompaa jos vaikka luonnostelisi paperille ajatuksia, mutta se olisi liian helppoa ;)
 
 
Jos oikein mustan täytteenä oli valkosuklaamousse ja mustikoita. Koristeet sokerimassaa/kaulintamassaa.