sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Angel food cake - "Enkelten kakku"

Tuliko tehtyä jäätelöä, curdia tai leivonnaisia josta jäi yli valkuaisia? Jos et marenkia halua tehdä vaan ihan oikeaa kakkua halajat niin tässä on yksi vaihtoehto. Olen tämän kakun leiponut jo viime vuoden puolella, mutta otsikko kuvineen on odottanut täällä blogissa viimeistelijäänsä.

Oletko seurannut amerikkalaisia elokuvia/sarjoja ja kiinnittänyt huomiota että millä kakuilla he herkuttelevat, sitten olet ehkä tämän kakunkin nimen kuullut. Kyseessä on siis angel food cake eli vapaasti suomennettuna kakku on enkelten ruokaa. Nimi johtaa siitä että kakku on "keveydessään" enkelten ruokaa. Keveys tässä taitaa olla illuusio, mutta jos se nyt jotain merkkaa keltuaisia ei tässä kakussa käytetä lainkaan vaan kakku pohjaa kevyeen marenkimaiseen valkuaisvaahtoon.

Reseptiin törmäsin Divaani lehdessä 10/2014
 
 
 
Valkosuklainen enkelikakku:
(24cm vuoka)
 
- 12 valkuaista
- 1tl suolaa
- 3dl sokeria
- 1tl vaniljauutetta
- 2 1/4 dl jauhoja
- 9dl kuohukermaa
- 375g valkosuklaata
- 1dl kookoshiutaleita
 
Eroittele munista valkuaiset ja lisää joukkoon suola. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri pienissä erissä. Lisää myös vanilja ja vatkaa jähmeäksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhota ja kääntele joukkoon varovasti (jos sekoitat liian kovasti menettää taikina keveytensä ja painuu). Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan ja kaada taikina sinne. Paista 180 asteessa n. 30min tai kunnes kakku hieman irtoaa reunoista. Anna jäähtyä kunnolla ennen koristelua.
Kaada puolet kermasta kattilaan ja kiehauta nopeasti. Lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja anna sulaa. Nosta jääkaappiin jäähtymään.  Vispaa loput kerma vaahdoksi ja sekoita jäähtyneeseen suklaaseen. Leikkaa kakku kahteen osaa ja levitä osa suklaa-kermaseoksesta väliin. Levitä loput kakun päälle ja koristele kookoshiutaleilla. Itse en pidä kuivasta kakusta joten kostutin pohjan ja kannen maidolla.
 
Tarjoa vaikka tuoreiden mansikoiden kanssa!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!