Siirry pääsisältöön

Baileysmisu

Olen huomannut että parhaat ideat ja reseptit syntyy aina sillä lailla vähän vahingossa. Niin kävi tämän Baileysmisun kanssa. Jääkaapissa oli Baileyspohjan jämä, jonka halusin käyttää ja siitä tämä sitten lähtikin. Tuloksena kääretorttupohjalle tehty tiramisun ja Baileysin makuinen Baileysmisu.



Pohja:
▪️2munaa
▪️0.75dl sokeria
▪️0.5 dl perunajauhoja
▪️2rkl kaakaojauhetta
▪️0.5 tl leivinjauhetta

Paista pohja n. 25cm irtopohjavuokassa tai pellin päällä säätettävässä reunavuoka. Teit kummin tahansa leivinpaperi alle ja suihkaus vuokaspraytä pohjalle ja reunoille. Paista 225 n. 6min.

Itse paistoin reunavuokan avulla. Paiston jälkeen leikkasin pohjan reunat siistiksi säätämällä reunat pienemmäksi ja painamalla läpi pohjasta. Näin pohja on tasareunainen kakun kasaamista varten ja massan voi kaataa reunavuokaan pohjan päälle. 

Täyte: 
▪️ 2prk Valion kinuskikermaa
▪️ 2prk Valion Irish cream&coffee rahkaa
▪️ 200g tuorejuustoa
▪️ 2dl vispikermaa
▪️n. 1,5 dl Baileys likööriä
▪️ 9 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kinuskikerma ja vispikerma. Sekoita joukkoon pehmennetty tuorejuusto ja rahkat. Ennen massan kaatamista kostuta pohja liköörillä käyttäen apuna silikonisutia. Tässä kohtaa saa itse sädellä makua ja kosteusastetta. Itse käytin noin vajaan desin verran kostutukseen. Kuumenna loppu likööri ja sulata ylimääräisestä vedestä puristellut liivatteet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana hyvin vatkaten massan joukkoon. Kaada massa pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3h. Koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin mm. tiramisu Dominoita ja Geisha cappuccino konvehteja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Daimhalko, ohje by Kinuskikissa

Nämä mun päivitysten aiheet vähän poukkoilee, mutta toivottavasti kestätte. Synttäriteemalla kuitenkin jatketaan, siis omien lasten synttäreiden.   Meidän keskimmäisen kanssa käytiin pitkiä keskusteluja siitä että millaisen kakun hän haluaa synttäreilleen. Poika heti ilmoittikin millaista kakkua hän halajaa.....meinaan daim-kakkua. Kerhokaverilla oli ollut synttärit ja hän oli tuonut kerhoon tarjottavaksi kaupan daim-kakkua (mikä kyllä on tosi daim-fanin suuhun tosi hyvää) ja tällaista halusi myös poikani. No, äiti sitten siihen vähän anteeksi pyydellen että kun meillä on tapana ollut se kakku leipoa ihan itse että miten olis joku muu. No asiassa ei päästy puusta pidemmälle ja jätettiin se hautumaan. Mutta kuinkas ollakaan joulupukin tuomasta Kinuskikissa kakkukirjasta löytyi sattumalta pelastava resepti, daimhalko. Reseptin esittely tekstissä kerrottiin että kuinka tämän kakun inspiraationa oli ollut juurikin tuo kaupan daim-kakku. Tämä resepti tupsahti eteen kuin tilauksesta! Se