maanantai 26. marraskuuta 2012

Kakku mary jane tossuilla

Pampulan ja pikkiriikin Emmi taitaa olla yksi minun kanta-asiakkaista :)
Heille syntyi kesällä pieni prinsessa perheeseen ja varaus kakusta tuli jo hyvissä ajoin. Aikataulu olikin mitä otollisin sillä meillä oli juuri muutto tulossa, mutta kerkesin tämän kakun tekemään vielä tutussa ja turvallisessa keittiössä tuttujen kodinkoneiden kanssa.
Kuulostaa varmaan hassulta mutta se mitä minulla on ikävä vanhassa kodissa on juurikin uuni. Edelleen ollaan vasta käsipäivää-tasolla "uuden" uunin kanssa ja tutustuminen jatkuu. Keittöremontti on tulossa alkuvuodesta ja sitten alkaa tuntustuminen taas alusta ;)
 
Mutta tällainen kakku siitä lopulta tuli. Jouduin tässä käyttämään "taiteilijan" oikeutta ja muuttamaan suunnitelman kun se meidän sopima alkuperäinen ei näyttänytkään hyvältä kakussa. Mutta toivottavasti lopputulos oli mieleen.
 
Nyt on pakko sanoa että enää ei ole mitään muistikuvaa että mitä tänne meni välii, mutta varmasti se oli joitain moussea ;)
 
 


2 kommenttia:

  1. Tavattoman kaunis kakku! Tykkään tämän yksinkertaisesta tyylikkyydesta!

    Anteeksi, että puutun sinun asioihin, mutta kannattaako sinun ottaa sanavarmistus pois, jos hyväksyt kommentit. Minulla esim. on niin huono näkö, etten tahdo jaksaa kommentoida noiden kanssa, kun menee niin kauan ennenkuin osuu oikeaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pioni, ja saa puuttua :) En ollut edes tajunnut että se sanavahvistus on päällä. Kiitos siis kun huomautit, itse inhoan niitä yli kaiken.

    VastaaPoista

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!