Siirry pääsisältöön

Aakkoskakku

Instassa ja Pinterestissä on näkynyt paljon aakkoskakkuja ja numerokakkuja. Kakku on eräänlainen versio nakukakusta, jossa täyte on pursotettu kauniisti kerrosten väliin. Pakkohan sellaista oli päästä kokeilemaan.





Itse päädyin tekemään kakkupohjan porkkanakakusta. Taikina on sama josta teen myös pellillisen porkkanapiirakkaa, mutta tällä kertaa paistoin sen syvässä vuoassa pellin sijaan. Näin sain paksumman levyn joka sain leikattua kahtia. 

Täältä löytyy ohje pohjaan Klik.

Itse tein ensin kirjaimesta kaavan leivinpaperille. Kaavan avulla mittasin minkä kokoisen pohjan tarvitsen. Itse paiston uunipeltiä pienemmässä vuuassa jossa oli korkeat reunat ja puolitin pohjan kahteen kerrokseen. Mutta yhtä hyvin voi paistaa pohjan uunipellillä ja leikata siitä kaksi kerrosta.  Mutta muista tehdä kaava ennen pohjan paistamista. Näin hahmotat kirjaimen koon ja voit päättää missä pohjan paistat. Muista että jos teet pohjasta paksumman, kuten minä. Pitää myös paistoaikaa lisätä. Itse paistoin n.30min. 

Täytteen ja päällisen pursotin Sveitsiläisestä marenkivoikreemistä. Alla resepti:

5 munanvalkuaista
4.5dl sokeria
450g huoneen lämpöistä voita
Appelsiiniaromia muutama tippa

Vatkaa voi ilmavaksi niin että väri muuttuu keltaisesta valkoiseksi. Jos voi on huonosti vatkattu vaikuttaa se kreemin koostumukseen ja makuun. 
Marenkiosa valmistetaan vesihauteen päällä. Kuumenna kattilassa vettä. Mittaa kulhoon (lasi tai metalli) valkuainen ja sokeri. Laita kulho tiiviisti kattilan päälle ja vatkaa sähkövatkaimella kiiltäväksi valkoiseksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun se pitää muotonsa eli saat nostettua pintaa "huippuja" jotka pysyvät siinä. Vesihauteessa ideana on siis se että valkuainen kypsentyy vesihauteen päällä. Valmis valkuaisvaahto vatkataan hyvin jo vaahdotetun voin kanssa. Valmiin kreemin voi maustaa haluamallaan tavalla. Itse maustoin sen muutamalla tipalla appelsiini aromia. Aromin olen ostanut täältä. Tähän käy hyvin myös vanilja-aromi jota saa ihan Prismasta. 
Kreemin pursotusta varten voi valita millaisen pursotuspään (tyllan) itse haluaa. Itselläni oli pyöreä tylla jolla pursotin kreemin. Pursotin ensin pohjan ja nostin sen jääkaappiin jähmettymään. Kun kreemi oli kovettunut, nostin toisen kerroksen siihen päälle. Väliin ripottelin myös pensasmustikoita. Kun toinen kerros oli nostettu päälle pursotin myös sen. Aikataulusyistä nostin kakun yöksi jääkaappiin, porkkanakakkuhan vaan paranee vanhetessa. Pitää vaan muistaa suojata kakku jottei se kuivu. Koristelin kakun vasta ennen tarjoilua.
Koristeluun voi käyttää omaa mielikuvitusta. Tämän tyyppisessä kakussa more is more toimii aina ;) 

Kommentit

  1. Nämä kirjain- ja numerokakut ovat kyllä ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Niin ovatkin ja näissä on vaan taivas rajana :)

      Poista
  2. Oispa ollut kiva nähdä kuva kakusta! Käsitinkö oikein, että puhuit alussa numero/kirjainkakuista joissa on keksipohja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut että kuva puuttui. Palvelu on jostain syystä vähän takkuillut ja puhelimen kautta ei ole kommentteja näkynyt :( . Tämä kakku ei siis ole keksipohjalla vaan porkkanakakkupohjalla tehty.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Daimhalko, ohje by Kinuskikissa

Nämä mun päivitysten aiheet vähän poukkoilee, mutta toivottavasti kestätte. Synttäriteemalla kuitenkin jatketaan, siis omien lasten synttäreiden. Meidän keskimmäisen kanssa käytiin pitkiä keskusteluja siitä että millaisen kakun hän haluaa synttäreilleen. Poika heti ilmoittikin millaista kakkua hän halajaa.....meinaan daim-kakkua. Kerhokaverilla oli ollut synttärit ja hän oli tuonut kerhoon tarjottavaksi kaupan daim-kakkua (mikä kyllä on tosi daim-fanin suuhun tosi hyvää) ja tällaista halusi myös poikani. No, äiti sitten siihen vähän anteeksi pyydellen että kun meillä on tapana ollut se kakku leipoa ihan itse että miten olis joku muu. No asiassa ei päästy puusta pidemmälle ja jätettiin se hautumaan. Mutta kuinkas ollakaan joulupukin tuomasta Kinuskikissa kakkukirjasta löytyi sattumalta pelastava resepti, daimhalko. Reseptin esittely tekstissä kerrottiin että kuinka tämän kakun inspiraationa oli ollut juurikin tuo kaupan daim-kakku. Tämä resepti tupsahti eteen kuin tilauksesta! Sellai…

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä ne. Painele v…

Erilainen omenapiirakka

Instagramia selaillessani löysin ihanan reseptin Lindasbakskola sivustolta. Porkkanakakku joka oli tehty omenoista. Reseptiä kehuttiin sanoilla, maistuu hyvin myös porkkanakakkufanille. Koska meillä asuu paljon kyseisiä faneja ja pihanurmi on täynnä omenaa, niin pitihän tätäkin kokeilla. Reseptiikan noudattaminen on aina sula mahdottomuus minulle, tein tästäkin oman verversioni. Ei kerrota kenellekään että yksi syy ruokosokerin käyttöön oli taloussokerin loppuminen....

4 munaa
3 dl ruokosokeria (tai tavallista)
2 dl rypsiöljyä
400g omenaraastetta (talvilajiketta)
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja

1. Raasta omenat.
2. Vahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita joukkoon kuivataineet vuoretellen öljyn kanssa.
4. Kääntele lopuksi joukkoon omenaraaste.

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paista alatasolla (ei ihan alimmaisella) n. 40-45min.
Itse paistoin tämän uunipeltiä pienemmässä reunallis…