Siirry pääsisältöön

Hyvää isänpäivää- "Naked cake"

Isänpäivä hujahti jo mennä ja kakkupäivitys tulee näin jälkijunassa. Meinasi mennä vähän ohi meidän kakunkin osalta koska sain sen valmiiksi vasta illalla, mutta valmiiksi tuli saatiin syötyä oikean päivän aikana.
 
 
 
Pohja leivottiin meidän eskarilaisen kanssa. Hän luki ohjetta ja mittasi aineet äidin avustuksella. Taidan olla sen verran kontrollifriikki leivonnan suhteen että kovin vapaita käsiä en halua apureille antaa. Meillä noilla isommilla apureilla on yleensä tärkeämpi tehtävä joka on pitää tuo yksivuotias apuri pois äidin jaloista. Jokseenkaan se ei usein onnistu.......
 
 
Eskarilaista lainaten teimme pohjaksi jättimuffinsin. Pohja tehtiin "Syötävän suloiset kuppikakut" kirjassa olleen ohjeen mukaan. Joku kun kyseli taannoin fb:n Leivotaan ryhmässä voiko muffinsiohjeella tehdä kakkupohjaa niin nyt oli tilaisuus kokeilla. Ja vastaus on, kyllä voi! Sain myös tilaisuuden kokeilla viikolla hankkimaani pikkuruista Lidlin irtopohjavuokaa (oli erittäin toimiva).
 
Ylelliset suklaakuppikakut:
(12 kuppikakkua tai kakkupohja 18cm vuokaan)
 
- 3,75dl jauhoja
- 1dl kaakaojauhetta
- 1,5tl leivinjauhetta
- 1tl vaniljasokeria
- 125g huoneenlämpöistä voita
- 2,5dl muscvadosokeria tai tavallista (minulla oli puolet ja puolet)
- 2 munaa
- 1dl maitoa
- 0.5 dl turkkilaista jugurttia ( ranskankermaa tai kermaviiliä)
 
Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi jugurtti.
Paista 175 asteessa. Jos paistat kuppikakkuja niin n. 20-25min ja kakkua n. 45-50min.
 
Itse jätin kakun tarkoituksella (lue en jaksanut enää odottaa ja heräsi ajatus että voiko mudcakeista tehdä täytekakun) keskeltä mutaisen pehmeäksi. Oli muuten tosi hauska idea, toki hieman toi haastetta kakun kasaamiseen. Annoin kakun jäähtyä ja laitoin yöksi jääkaappiin. Seuraavana aamuna leikkasin ja täytin. Täyttövaiheessa käytin apuna vuoan reunoja eli kasasin kakun niiden sisälle. Reunoille laitoin suikaleet leivinpaperia jonka ansiosta ei haittaa vaikka täyte kohottaisi kakun yli vuoan reunojen.
 
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja aloita täyttö niin että kakun "kansi" on nyt pohja. Jos kakkuun jää reikä keskelle se ei haittaa. Halutessasi voit peittää se irroittamalla muista kerroksista murua tai pehmeää keskiosaa) . Kostuta kerroksia ennen täytteen laittoa esim. mansikoiden nesteellä, maidolla tai omenamehulla. Muista kostuttaa myös kakun päällimmäiseksi jäävä kerros.
 
Täytteeseen valikoitui miehen suosikki eli mansikat, tosin mansikoita olisi ehkä voinut olla vähän enemmän (nostan siksi ohjeeseen mansikoiden määrää).
 
Mansikkainen mascarponevaahto:
(kahteen väliin 18cm kakkuun)
 
- 2dl kuohukermaa
- 250g mascarponea
- n. 0,75dl sokeria
- 2tl vanijasokeria
- 3 liivatetta
- 3rkl maitoa
- 250g mansikoita (jos pakaste niin sulata ja poista ylimääräinen neste)
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon mascarpone ja sokerit. Kuumenna maito ja sulata joukkoon ylimääräisestä vedestä puristellut liivatteet. Kaada täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi mansikat joukkoon ja kääntele sekaisin.
 
Täytä kakku vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi mieluiten yön yli.
 
Kakkumaailmassa viime kesän "kuumin" kakku oli nakukakku eli kakku jonka reunoja ei lainkaan päällystetä millään. Minulla kestää aina hetki ennen kuin innostun näistä ideoista ja vasta nyt olen asialle lämmennyt (vähän). Nämä oman katon alle leivotut ovat aina näitä koekappaleita joiden kanssa pääsee kokeilemaan ja nyt siis päätin kokeilla tuota nakumallia. Tämä versio on muuten myös erittäin oivallinen laiskan koristelijan kakku, nopeasti valmista.
 
Päälle kuitenkin päätin valuttaa suklaan ja teinkin sen luotto ohjeellani joka on täältä.
 
Suklaa ganache:
(pienen 18-20cm kakun päälle)
 
- 0,75dl kuohukermaa
- 75g suklaata (tummaa)
- 1rkl glukoosisiirappia
- nokare (1tl) voita
 
Pilko suklaa kulhoon. Kuumenna kerma ja siirappi kattilassa ja ota pois liedeltä ennen kuin kuplii. Kaada seos suklaan päälle ja anna olla hetkisen. Kääntele varovasti suklaa ja kerma sekaisin. Kun suklaa on sulanut, lisää voi ja kun voi on sulanut on seos valmis kaadettavaksi kakun päälle. Kaada varovasti ja käytä levitykseen palettiveistä (tai lusikkaa) apuna. Paletin avulla saat ohjattua suklaan valumaan oikeasta kohdasta. Eikä ole niin helppoa kuin voisi luulla :D
 
 
 
Koristelin kakun pakaste vadelmilla. Ihan villiksi heittäydyin ja laitoin niitä kolme ;)
 
Tällaisella kakulla herkuteltiin meillä ja tämän myötä haluan toivottaa hyvää isänpäivää kaikille asianosaisille!!
 
 
 
 
 
 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Lakka-kinuskijuustokakku

Kesäkuussa juhlimme kuopuksen syntymäpäiviä. Halusin tarjoilla juhlissa juustokakkua jollain uudella makukombolla. Normaalisti olen miettinyt tarjottavat ennen kauppaan menoa, mutta nyt olin kaupassa vailla ideaa. Onneksi törmäsin rahkahyllyssä Valion lakan makuiseen rahkaan. Siitä alkoivat ideat sinkoilemaan ja syntyi tämä kakku. Lakkakerros: 2 dl kermaa (vispi tai kuohu) 3 prk lakkarahkaa 3 liivatetta Tilkka maitoa ( 1dl lakkahilloa) Kinuskikerros: 4 dl kermaa (vispi tai kuohu) 2 dl kinuskia (käytin kaupan valmista) 200g tuorejuustoa 5 liivatetta Tilkka maitoa (Ruokosokeria maun mukaan) Pohja: 150g Lotus tai Bastogne keksejä 60g voita 1. Sulata voi. 2. Muskaa keksit ja sekoita voisulaan 3. Laita leivipaperi 24cm irtopohjavuokaan ja levitä päälle keksi-voiseos. 4. Tee ensin lakkakerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 5. Vaahdota kerma. 6. Kuumenna maitotilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet. Muista puristella ensin ylimääräiset vedet poi