tiistai 11. joulukuuta 2012

Angry birds vol.3

Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se menee. Ystäväni poika juhli
7-vuotispäiväänsä ja toiveena oli saada Angry birds -kakku. Ajattelin heti että nyt on tilaisuus kokeilla 3D kakkua birdistä. Kävin vähän vakoilemassa googlen kuvahaulla muiden toteutuksia ja sävelsin niistä omin tarkoitukseen sopivia.
 
Kakku on ihan tavallinen 7 munan sokerikakku jonka paistoin tavallisessa vuuassa. Kokosin kakun isoon kelmutettuu kulhoon ja leikkelin paloista sopivia. Täytteenä oli maitosuklaamousse ja appelsiinimarmeladia.
 
Päällinen on sokerimassaa (punainen, musta ja keltainen) ja kaulintamassaa (valkoinen). Nokan ja heltan tuin spageteilla ennen liimaamista. Punaisen massan kanssa kitsastelu meinasi hieman kostautua ja jouduin hieman paikkailemaan mutta jos siiten muistan paremmin ensi kerralla.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!