Siirry pääsisältöön

Tekstit

Joulukakku

Pitkästä aikaan tuli tehtyä kakkua omaan pöytään, tai oikestaan tässä tapauksessa mummolan pöytään. Tämän kakun kanssa nautittiin jouluaattona joulukahvit. Suolaisesta tarjoilusta piti huolen voileipäkakkujen muodossa kummipoikani äiti ja kälyni, niistä ei valitettavasti tullut kuvia minun kameraani. Tämä oli 7 munan sokerikakkupohjaan tehty kakku, jossa täytteenä oli karviascurdia (pakkasesta) ja valkosuklaamousse. Koristeet ovat kaulintamassaa ja sokerimassaa, päällinen kaulintamassaa. Myöhästyneet jouluntoivotukset lukijoilleni!! Ja oikein herkullista uutta vuotta 2012! 

Autokakku automiehelle

Samuel täytti vuosia jo jokunen aika sitten. Tämä on jo toinen kakku jonka olen saanut hänelle tehdä, ensimmäinen oli tämä junakakku . Täytteenä tässä kakussa oli jugurttinen päärynämousse. 

Salama Mcqueen kakku

Tällainen kakku lähti Severin juhliin. Tämä tapahtui jo muutama viikko sitten mutta aika vaan valuu läpi käsien ;)

Angry birds kakku

Sain hauskan toimeksiannon isänpäiväviikonlopuksi. Entisen työkaverin poika täytti ekoja pyöreitä ja toiveissa oli Angry birds aihe tai änki pööts niin kuin meidän pojat sen sanoo. Asia vaati hieman perehtymistä, sillä tämä aihe ei ole ollut kovin ajankohtainen meidän perheessä. Pojat olivat kovin kiinnostuneita tästä projektista ja se herätti paljon kysymyksiä. Pahin oli että miksi lintu on vihainen?? Niimpä, miksi? Eihän äiti osaa tollaiseen vastata. No onneksi eno tuli hätiin ja selitti että possut on vohkineet niiden munat :) Koska aihe-alue oli uusi vaati se hieman googlen kuvahakua. Sieltä löytyi paljon ideoita aiheeseen, mutta päädyin tähän ratkaisuun jota on käyttänyt mm. Jabakeryn Jasmin. Jooa ystävällisesti kritisoi että lintu ei ole tarpeeksi vihaisen näköinen. Mutta onneksi kelpasi päivänsankarille. Kakku oli 5 munan sokerikakku pohja ja välissä oli maitosuklaamousse johon olin sekoittanut marianne crusshian ja välissä oli sipaisu lemoncurdia. Päällisessä ja kori...

Isänpäiväkakku

Tää tulee nyt vaan viikon jäljessä, mutta ei kai se mitään ;) Isänpäiväksi piti siis keksiä jotain kivaa. Jostain kumman syystä täytekakut alkaa tulla jo korvista ulos. Hassua sinänsä koska aika harvoin noita omia tekeleitä pääsen maistelemaan. Päädyi tekemään juustokakun, tarpeeksi ison että siitä riittää koko suvulle. Niin se vaan on että "suutarin lapsella" ,tässä tapauksessa miehellä, ei vaan ole niitä kenkiä eli kakkua. Tämä kakku tehtiin siis poikien papalle (minun isälleni), minun puolustuksekseni voinen kertoa että mies oli taas pelimatkalla joten kakun tekeminen olisi ollut aika turhaa. Päädyin tekemään muunnelman tästä  triplasuklaa kakusta. Kakku oli kyllä hyvin makuinen, mutta edelleen jäi vielä tekniikkaan parantamisen varaa. Minulle tällainen eri kerroksia käsittävä kakku on haaste jo rakentamisen kannalta. Kerrokset ei vaan millään näytä tasaisilta. Viimeisen kerroksen kohdalla keksin paremman tasaus tekniikan (mini leikkuulaupan), mutta silti jäi toivomi...

Tähtikakku ristiäisiin

Tämä kakku oli taas sellainen "jännityskakku". Sirkku onnen päivät blogista  otti minuun jo loppukesästä yhteyttä ja kysyi että tekisinkö kakkua heidän tulevan vauvan ristiäisiin. No tietenkin suostuin, ja oli erittäin otettu taas että minulle "tuntematon" ihminen antaa minulle tällaisen luottotehtävän. Mutta aina kun kyseessä on joku ei tuttu ihminen panokset jostain syystä kovenee ja päässä raksuttaa ylikierroksilla. Sirkku antoi kyllä tosi hyvät raamit että millaisen kakun haluaa, mutta silti jännitti. Ja viimeisenä iltana kun värjäsin massaa alkoi jo paniikkikin hiipiä, en meinaan saanut millään sen sävyistä vaaleansinistä kun tavoittelin. Tämä tuli jo uniinkin ;D Tähän väliin onkin hyvä kysyä vähän neuvoa muilta: Millä värillä saatte aikaan pastellisen vaalean sinisen? No onni onnettomuudessa sävy olikin lopulta oikea, mutta silti tuo jäi hieman kaivelemaan. Kakku itsessään oli 7 munan sokerikakkupohja. Täytteenä oli maitosuklaatäyte ja vadelmasu...

Nasukakku

Pieni neiti vietti ekaa synttäriä ja kakkuun toivottiin Nasua. Kakku on 7 munan sokerikakkupohja jossa täytteenä tuttu maitosuklaamousse ja appelsiinimarmeladi. Onnea Millalle!